sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Pite me mish eli lihapiirakka


Ensimmäisen vuoden leipuri-kondiittori opiskelija kertoi kuinka valmistetaan pite me mishiä eli kosovolaista perinneruokaa. Tämän kuvasarjan avulla pääsemme tutustumaan tähän herkulliseen ruokaan.
Ensin valmistetaan vedestä, vehnäjauhosta, suolasta ja rypsiöljystä taikina, joka kaulitaan 30 cm halkaisijaltaan oleviksi rieskoiksi (litran taikinasta tulee kolme rieskaa).
 Pellille laitetaan reilusti rypsiöljyä ja rieskat käännellään molemmin puolin öljyssä. Tämän jälkeen nämä rieskaset saa olla 15 minuuttia päällekkäin jonka aikan valmistetaan täyte jauhelihasta ja sipulista.



Puupöydän pinnalle laitetaan öljyä ja rieskapalaa ruvetaan varovasti venyttymään suureksi pyöreäksi ohueksi kalvoksi.


Varovasti venyttäen taikina venyy uskomattoman isoksi. Muoto pidetään pyöreänä.



Taikinan reunalle laitetaan naudanlihasta ja sipulista tehty täyte ja aloitetaan kiertämään taikinaa sisäänpäin rullalle.


Keskelle tehdään veitsellä viilto, että rullaaminen on helpompaa.


Rullaaminen suoritetaan varovasti, jotta ohut taikinakalvo ei pääse repeytymään.


Kun rulla on kieritetty valmiiksi se asetetaan spiraalimaiseen muotoon pellille, jonka päällä on leivinpaperi.


Tuotteen pinta sivellään öljyllä ennen paistamista.


Tuote leikataan veitsellä kahdekssan osaan ennen paistamista. Paistolämpötila on 250 astetta n. 20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.


Tämän jälkeen tuote sivellään kuohukerma-rypsiöljy seoksella ja laitetaan vielä pariksi minuutiksi uuniin.


Tämä kosovolainen ruoka syödään taittaen palanen ja kastamalla se turkkilaiseen jogurttiin tai se voidaan syödä myös ilman jogurttia. 
Todella herkullista!


 PITE ME MISH 
16 hengelle

Taikina:
1 litra kädenlämpöistä vettä
2 rkl rypsiöljyä
1/2 rkl suolaa
vehnäjauhoja niin paljon, jotta taikina ei tartu käsiin tai koneeseen (n. 1,5-1,8 kg)

Täyte:
1,2 kg naudan jauhenlihaa
2-3 sipulia
1,5 tl suolaa
1/4 dl rypsiöljyä

Paistamisen jälkeen pinnalle:
1 dl kuohukermaa
1/2 dl rypsiöljyä
1/2 dl maitoa


1. Valmista taikina. Lisää kädenlämpöiseen veteen suola, öljy ja vehnäjauhot. Vehnäjauhoja on silloin tarpeeksi kun taikina ei tartu kulhon reunoihin eikä käsiin. Vaivaa taikinaa noin 5 minuuttia. Anna taikinan levätä 10 minuuttia. Laita uuni lämpiämään 250 asteeseen.

2. Jaa taikina kolmeen yhtä suureen osaan ja leivo ne pyöreiksi palloiksi. Kaulaa taikinat 30 cm halkaisijaltaan oleviksi rieskoiksi.

3. Kaada pellille n. 2 dl rypsiöljyä ja kääntele rieskojen molemmat puolet öljyssä. Rieskojen pinta on oltava hyvin öljyinen. Laita kaikki kolme rieskaa  toistensa päälle. Laita muovi rieskojen päälle ja ee tällä välin täyte.

4. Kuutio sipuli ja kuullota se rypsiöljyssä. Paista naudan jauheliha ja yhdistä se sipulin kanssa. Lisää suola. Jäähdytä hyvin täyte ennen kuin laitat sen taikinan sisään.

5. Öljyä hyvin pöytä jossa aiot ruveta venyttämään taikinaa suureksi kalvoksi. Ota taikinarieskanen muovin alta venytä taikinaa varovasti isommaksi ja isommaksi pyöreäksi kalvoksi.

6. Kun olet venyttänyt taikinan n. metrin halkaisijaltaan olevaksi ympyräksi, laita täytettä reunalle ympyrän muotoiseksi ja ala rullaamaan taikinaa sisäänpäin. Kun olet rullannut taikinaa jonkin verran tee keskelle taikinaa viilto, joka helpottaa rullaamista loppuun saakka.

7. Kun olet rullannut taikinan, aseta se leivinpaperoidulle pellille spiraalin muotoon. Voit tehdä vähän pienemmän spiraalin,  jos teet sen yhdestä rieskasta tai jos teet sen kahdesta niin silloin saat tehtyä kokonaisen uunipellillisen tätä herkullista ruokaa. Kolmesta rieskasta tulee niin iso spiraali, ettei se mahdu kotiuunipellille, joten voit tehdä kolmannesta rieskasta pienemmän spiraalin vielä lisäksi.

8. Öljyä spiraalin pinta huolellisesti,  joko käsin öljyä sivellen tai pensselin avulla. Leikkaa terävällä veitsellä spiraali kahdeksaan osaan.
Paista 250 asteessa n. 20 minuuttia kunnes pinta on saanut kauniin ruskeahkon värin.

9. Sekoita kuohukerma, rypsiöljy ja maito. Sivele pensselillä seosta paistetun spiraalin päälle ja laita vielä se paistumaan 250 asteeseen pariksi minuutiksi.

10. Tarjoile tämä herkullinen ruoka turkkilaisen jogurtin kera tai ilman sitäkin se maistuu hyvältä.


Eri kulttuureista tulevat leivonnaisohjeet ovat aina tervetulleita tunneillemme! 
Samoin kaikki muutkin ihanat, uudet ja vanhat ohjeet saavat rikastuttaa meidän tuntejamme

Leivonnasta on niin paljon opittavaa,  ettei koskaan siinä tule täydelliseksi. Onneksi asia on näin, niin mielenkiintoa riittää tämän ihanan työn ja harrastuksen parissa pitkäksi aikaa niin opiskelijoille kuin opettajillekkin.