torstai 27. kesäkuuta 2013

Wienereitä



Wienereitä valmistetaan toisen opintovuoden aikana.
Wienertaikinaa kutsutaan tekotavan mukaisesti myös laminoitavaksi taikinaksi.
Wienereitä valmistattaessa opitaan rasvaa kaulaamaan perustaikinan sisään oikeaoppisesti niin,
että saadaan lehteviä ja rapeita tuotteita.
Kuvassa herkullisia mansikka- ja kermatäytteisiä wienereitä.


Wienereistä saadaan helposti näyttävän näköisiä käyttämällä erilaisia muotteja,
joilla voi painaa taikina-aihioon kuvion ja taivuttaa taikinanreunoja halutunlaiseen asentoon.
Kuvassa kukkamuotilla valmistetuja herkullisia vanilja-suklaawienereitä.


Nämä wienerit ovat samanlaisia kuin edellisessä kuvassa olevat suklaapintaiset wienerit, 
mutta pintakoristelu on tehty tomusokerilla koristellen. 
Erilaiset pintakoristelut antavat leipomoiden tuotevalikoimaan vaihtelevuutta ja näyttävyyttä. 
Leipuri-kondiittori opintojen aikana käymme hyvin monipuolisesti läpi 
wienereiden  erilaisia työtekniikoita sekä pintakoristeluita.



Hedelmäwienereihin koristeet laitetaan paistamisen jälkeen.
Hedelmät pinnoitetaan kuumahyytelöllä, jotta hedelmät säilyvät raikkaan ja kirkkaan näköisinä.
Lopuksi pinnalle spritsataan suklaata.


Nämä wienerit on paistettu sitruunapullavuokissa. 
Wienerit kätkevät sisäänsä pehmeän ja täyteläisen vanilja-kermatäytteen 
sekä pirtsakan ananas-greippihillon. 
Aivan ihana makuyhdistelmä!


Herkkuwienerit, kierrewienerit tai pitkät wienerit. Näillä wienereillä on monta nimeä ja kaikki nimet ovat oikeita ja kuvaavat wienereitä hyvin.
Kierrewienereit kierretään pitkästä taikinanauhasta muotoonsa, kohotetaan ja täytetään vaniljakreemillä ja paistonkestävällä marmeladilla. Paiston jälkeen wienerit koristellaan pomadalla tai kahvileivän kuorrutteella.


Kierrewienereitä, jotka on punottu kahdeksikon muotoon. Helppoja valmistaa samanmittaisista taikina nauhoista kuin edellisessä kuvassa olevat pitkät wienerit. Wienerin ulkonäkö muuttuu kuitenkin ihan erinnäköiseksi.


Kauniit kukkawienerit tehdään neliön muotoisesta taikina-aihiosta. Aihion sivureunat  painetaan keskelle ja saadaan kaunis kukka aikaiseksi. Herkullinen mansikkatäyte laitetaan ennen paistamista. Paistamisen jälkeen wienerit koristellaan kahvileivänkuorrutteella.


Wienereitä voidaan valmistaa hyvin monen näköisiksi. Vaihtelua winereiden ulkonäköön  saa käyttämällä erilaisia painomuotteja, vaihtamalla täytteitä ja viimmeistelemällä tuotteet erinvärisillä ja makuisilla kuorrutteilla.