sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Piparkakkukylä

Toisen opintovuoden leipuri-kondiittorit rakensivat ihanan piparikylän. 

Piparikylässä näkyi kirkko, Eifeltorni, erikokoisia taloja ja mökkejä, laavu, muumitalo, linnunpönttö ja tietenkin puki rekineen.


Piparirakennelmissa jokainen leipuri saa käyttää omaa mielikuvitustaan. 
Kaikki rakennelmat on yksilöitä, joissa näkyy käden taidot.



Rakennelmien yhteenliimauksessa käytimme perinteistä menetelmää, eli sokeria sulatettiin paistinpannulla ja piparielementit liimattiin näin kiinni.

Käytimme myös toista menetelmää - keitimme italialaisen marengin ja kiinnitimme sillä eri elmenttejä toisiinsa. Tämäkin tekniikka toimii hyvin. 
 Italilaista marenkia käyttäessä ei tarvitse pelätä,  että sormet palaa kuumalla sokerilla. Lisäksi tällä marengilla saa upeita pursotuksia aikaiseksi.


Joulupukin reki poroineen ilahduttaa jouluisessa kahvipöydässä. 
Rekeen voi laittaa tarjolle makeisia tai vaikka pipareita.