lauantai 7. syyskuuta 2013

Erilaisia säilykkeitä

Elintarvikealan opiskelijat oppivat erilaisten säilykkeiden ja mehujen valmistuksen. Säilykkeitä valmistetaan ensimmäisen opintovuoden aikana. 
Syksy on mehustuksen aikaa. Punaherukkamehua kotimaisista marjoista.
Tuulahdus mummon kellarista!
Toisen vuosikurssin leipuri-kondiittori opiskelija oli kiinnostunut yrittäjyyden opinnoista ja mahdollisuudesta perustaa oma yritys opintojen aikana. Tällainen upea mahdollisuus on koulullamme eli voi perustaa yrityksen , saa siihen olevaa koulutusta, ja voi valmistaa haluamiaan elintarvikealan tuotteita. Yrityksessä liikkuu oikea raha ja yrityksestä saatu voitto jää opiskelijalle.
Opiskelijan mummolasta tuodut
  kotimaiset omenat jalostuivat herkullisiksi tuotteiksi.
Linjallamme alkaa nyt syksyn aikana neljä uutta elintarvikealan yritystä. Kannustamme opiskelijoitamme yrittäjyyteen, joka on yksi mahdollisuus hankkia työtä koulun jälkeen.
Kurkkusalaattia, joka on ilo silmälle ja nautinnollinen makuelämys.
Maustekurkkuja, joita ensimmäisen opintovuoden opiskelijat valmistivat. Herkullisia säilykkeitä on myynnissä koulumme Eväsmestari myymälässä.
Säilöntään liittyvät asiat  eivät ole historiaa,  joita vain mummomme  osasivat valmistaa.  Elintarvikealan opiskelijoiden opintoihin kuuluu hyvin laaja-alainen säilykkeiden valmistaminen.