perjantai 19. syyskuuta 2014

Rapeakuorista maalaisleipää


Teimme tätä ihanan aromikasta ja rapeakuorista maalaisleipää koulumme Eväsmestarin myymälään.
Laitoimme leivästä myös asiakkaille maistijaisia - kun he saivat maistella tätä leipää niin ei ollut epäilystäkään etteikö leipä käynyt hyvin kauppansa.


Teimme samasta leipätaikinasta myös pyöreitä leipiä.


Tämän maalaisleivän maku syntyy pitkästä lepoajasta.
 Usein ruokaleiville annetaan taikinanteon jälkeen n. 10-15 minuutin lepo ennen kuin se muotoillaan haluttuun muotoon. Tälle leivälle annoimme kolmen tunnin levon -  kannellisissa muovilaatikoissa.



Leipätaikina kaadetaan pöydälle ja aloitetaan paloittelu.
Kävin ostamassa isoja muovilaatikoita  citymarketista. Yksi laatikko kansineen maksaa 5 e. 
Näitä laatikoita kannattaa ostaa jokaisen leipurin, joka on kiinnostunut leivonnasta - laatikossa voi kätevästi kohottaa myös pullataikinoita.


Taikina on helppo paloitella metallisella raapalla leikaten.


Taikina on paloittelun jälkeen muotoiltu pyöreään muotoon eli riivattu.
 Pinnalle on sihdattu jauhoja ja pintaan on viillelty terävällä veitsellä ristikkokuviointi.


Leivät paistettiin kiviarinauunissa. 
Leiville annettiin paistamisen alussa runsaasti höyryä, jotta leivän tilavuus vielä lisääntyisi ja pinta saa rapean kuoren.

MAALAISLEIPÄ  (4 isoa leipää )

1 litra kädenlämpöistä vettä
70 g tuorehiivaa
15 g suolaa
1700 g puolikarkeita vehnäjauhoja
30 g sokeria

1. Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, sokeri  ja suola. Vaivaa vehnäjauhot sekaan.

2. Laita valmis taikina kolmeksi tunniksi lepäämään. Laita taikinan päälle muovi tai pyyheliina.

3. Paloittele taikina 4 osaan ja riivaa pyöreäksi. Jauhota leipien pinta.

4. Anna leipien kohota puoli tuntia ja viillä terävällä veitsellä leipien pinnalle viiltoja.

5. Paista leivät 200 asteessa n. 20-25 minuuttia. Anna paistamisen alussa runsas höyrytys jos uunissasi on höyrytoiminto.

6. Avaa uunin pelti paistamisen loppuvaiheessa, jotta saat leiville rapean kuoren.
Huom. Jos uunissasi ei ole höyrytoimintoa, voit nakata uunin pohjalle hieman vettä tai sumuttaa sumutuspullolla vettä uuniin.