lauantai 15. helmikuuta 2014

Lohen filerointia

Kalankäsittelykurssin aikana opiskellaan kuinka kalat fileroidaan. Kuvassa oleva lohi on ollut vuorokauden suolauksessa. Kalafileiden päälle on ripoteltu merisuolaa, hiukan sokeria ja valkopippuria sekä tuoretta tilliä. Kaksi maustettua filettä on laitettu tämän jälkeen vastakkainen ja annettu suolatua kylmiössä vuorokauden.
Suolauksen jälkeen suoritetaan kalan  leikkaaminen terävällä filerausveitsellä.


Graavisuolattu lohi pakattiin muovirasioihin ja pinnalle laitettiin muutama tillinoksa. Koulun myymälässä kalaruoat tekevät hyvin kauppansa.


Osa kalafileistä pakattiin vakuumipakkauksiin.